Ole oman mielesi valmentaja: miksi ja miten?

Mielen valmentaminen on yhtä tärkeää ja haastavaakin kuin itsensä johtaminenkin. Meistä jokainen harjoittaa mieltämme tietämättäänkin, mutta paras hyöty saadaan tietoisella harjoittamisella.

Sen avulla pystymme hallitsemaan mieltämme myös yllättävissä ja epämiellyttävissä tilanteissa. Niiden tilanteiden osalta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että mieltämme on ehkäistävä negatiivisilta tuntemuksilta. EI, mielemme saa ja pitää kokea eri tunnetiloja, mutta mielen harjoittaminen on tärkeää siinä, miten tunteita käsittelee ja miten eri tunnetiloista mennään eteenpäin, kohti balanssia.

Kun lähemmäs pari vuotta sitten aloin tutustumaan mielemme hallintaan, ymmärsin sen tärkeän merkityksen. Moni varmasti ajattelee tällä hetkellä, että ”Kyllä minä mieltäni osaan valmentaa”. Niin varmasti osaatkin, mutta itse olen oppinut ja havainnut harjoittamisen tärkeyden arjessa että työssä. Erityisesti tietoisella harjoittelulla, niinkin yksinkertaisella asialla kuin mielikuvaharjoittelulla, on ollut suuri merkitys elämäni myrskyihin ja auringonnousuihin.

MIELETÖN MIELI

Mielemme osaa olla hyvinkin monimutkainen, mutta loppujen lopulta erittäin yksinkertainen. Jos kuvittelet nyt jonkin erittäin ikävän asian mieleesi väkisin, tuntemuksesi muuttuvat samantein. Sama juttu, jos mietit jotain todella ihanaa, iloista asiaa. Tämä harjoitus on nyt se yksinkertaisin, mutta tämä osoittaa juuri sen, kuinka tuntemuksemme ovat mielemme kanssa yksi vanha aviopari.

Mielen kanssa pitää tulla sujuiksi, se pitää tuntea läpikotaisin, jotta sen kanssa pystyy menemään sovussa eteenpäin. Mieleemme tulvii erilaisia asioita ja tuntemuksia todella paljon yhden päivänkin aikana. 

MIELEN HARJOITUSTEHTÄVÄT

Mielen harjoitteluun on erilaisia keinoja, niistä yleisimmät ja tutuimmat ovat varmasti juuri mielikuva-ja rentoutumisharjoitukset. Kun ensimmäisen kerran yläasteikäisenä liikunnatunnilla tein rentoutumisharjoituksen, niin kyllä se alkuun nauratti, mutta kun annoin mielelleni rohkeuden mennä mukana, niin harjoituksen jälkeen oli ihanan rento ja rauhallinen olotila.

Mielen harjoittaminen on vaikeaa varmasti jokaiselle alkuunsa, mutta ajan myötä se helpottuu. Harjoitusmenetelmien avulla voi mielen saada toimimaan hyvin äärimmäisissäkin tilanteissa, esimerkiksi uhkatilanteita kohdatessa mieli pysyy kirkkaana ja pelko ei pääse valloilleen.

Mielen harjoittamisessa tärkeintä on kuitenkin itsetuntemus ja eri tunnetilojen tunnistaminen. Se miten suhtaudut negatiivisiin tapahtumiin ja miten erityisesti suhtaudut tapahtumien jälkeen, on mielemme käsissä. Tämän vuoksi harjoittelu on ehdottoman tärkeää ja jokaiselle suositeltavaa.

MITEN ALOITTAA TYÖSKENTELY OMAN MIELEN KANSSA?

Tähän on monia eri keinoja. Osa meistä haluaa perehtyä asiaan itsenäisesti, itseopiskellen. Netti on täynnä tietoa asiasta ja Youtubesta löytyy loistaviakin rentoutus-ja harjoitusvideoita.

Mielen harjoittamiseen liittyviä kirjoja on myös, joista ehdoton suosikkini on Harri Gustafsbergin kirja: Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen, jonka olen jo lukenut pariinkin otteeseen. Harri toimi myös valmentajana MindCoach®-opinnoissani. Toinen myös mielelle hyvää tekevä kirja on Brian Tracy: Menestys ja onnellinen elämä, joka enemmän painottuu miten johtaa itseään ja suhtautua elämän eri asioihin sekä unelmiinsa. Tämän kirjan osalta ainoa hankaluus on sen saatavuus, mutta tällä hetkellä kirjaa on ainakin saatavilla täältä. Kannattaa hankkia pikimmiten, nimittäin itse etsin kirjaa lähemmäs 6kk, kunnes onni kävi nettikirpparilla!

Suosittelen myös näin mielenvalmentajana ottamaan yhteyttä ammattilaiseen, joka on erikoistunut näihin asioihin. Hänen avulla saat syvyyttä mielen asioihin, uusia ajatuksia ja enemmän ymmärrystäkin tietyillä käyttäytymismalleillemme. Minun valmennuksiin pääset tutustumaan täällä.

Koodilla TUTUSTU17 saat yhden valmennustapaamisen ja persoonallisuus-ja voimavaratestin yhteishintaan hintaan 70 € (arvo 140€)!  Tarjous on voimassa 31.1.2017 saakka. Tartu tähän tarjoukseen yhteydenottolomakkeen kautta. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s