Tee inventaario oman hyvinvointisi osalta ja tulet voimaan paremmin

Loma jos mikä on toisaalta parasta aikaa miettiä tulevia tavoitteitaan ja omaa tyytyväisyyttään nykytilanteeseen sekä elämäänsä. Lomalla kannattaa tehdä inventaario oman hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden osalta. Lomainventaariossa tärkeintä ei välttämättä ole heti lähteä toteuttamaan asioita, vaan listata asiat ylös, pureskella niitä ja sitten tarttua tuumasta toimeen, vaikkapa pala palalta.  Näin kesällä muutenkin on hyvä miettiä, onJatka lukemista ”Tee inventaario oman hyvinvointisi osalta ja tulet voimaan paremmin”

Sorrutko kiireeseen? Näillä keinoilla hallitset paremmin aikaasi.

”Kiirettä pitää!” – Kuulostaako tutulta? Oletko kenties näin kommentoinut, kun joku on kysynyt kuulumisiasi. Monelle meistä kuuluu kiirettä ja monet meistä elää jatkuvassa kiireessä tai sen tunteessa. Osalle meistä kiire on myös tekosyy jättää joitakin asioita arjestamme pois. ”En valitettavasti ehdi, kun kova kiire töissä ja kotonakin pitää tehdä sitä ja tätä.”. Kiire on ihanaJatka lukemista ”Sorrutko kiireeseen? Näillä keinoilla hallitset paremmin aikaasi.”

4 vinkkiä kuinka toimia ilmapiirin myrkyttäjien parissa

Kirjoitukseni myrkyllisistä ihmisistä osui selvästi kultasuoneen. Kiitos tuhannesti teille viesteistänne ja omien kokemustenne jakamisesta. Juttelin parin ystäväni kanssa siitä, että miten näiden henkilöiden kanssa tulla toimeen ja niinpä listattiin asioita ylös, joista tässä tärkeimmät! Ensinnäkin  kaikista ihmisistä ei tarvitse tykätä ja tällaiset vaikeat ihmiset eli myrkyttäjät kuuluvat varmasti siihen joukkoon, joka ei kerää sympatioitasi. EikäJatka lukemista ”4 vinkkiä kuinka toimia ilmapiirin myrkyttäjien parissa”

Tahdonvoiman palapeli: onko sinulla palaset hallussa?

Koska viimeksi päätit aloittaa tai tehdä jotakin? Kuinka hyvin se onnistui vai kaatuiko aloittaminen valitukseen? Minulla on alkanut useasti aina maanantaisin ”kevyempi elämä”. Kyllä, kuulun tähän porukkaan, jotka tahtovat viikonlopun possuttelun jälkeen kevyempää oloa ja ulkomuotoa. Kappas, tiistaihin se tahdonvoima päättyikin. Miksi? Kerronpa pari pientä faktaa, joista voisin itsekin ottaa kiinni tämän maanantai-syndroomani osalta! EtJatka lukemista ”Tahdonvoiman palapeli: onko sinulla palaset hallussa?”