Tahdonvoiman palapeli: onko sinulla palaset hallussa?

motivointi, Yleinen

Koska viimeksi päätit aloittaa tai tehdä jotakin? Kuinka hyvin se onnistui vai kaatuiko aloittaminen valitukseen?

Minulla on alkanut useasti aina maanantaisin ”kevyempi elämä”. Kyllä, kuulun tähän porukkaan, jotka tahtovat viikonlopun possuttelun jälkeen kevyempää oloa ja ulkomuotoa. Kappas, tiistaihin se tahdonvoima päättyikin. Miksi? Kerronpa pari pientä faktaa, joista voisin itsekin ottaa kiinni tämän maanantai-syndroomani osalta!

Et saavuta mitään ilman tahdonvoimaa

Se on fakta.

Ilman tahdonvoimaa elät ainoastaan kuplassa, jossa valitetaan ja jossitellaan. Mitään et voi oikeasti saavuttaa, jos sinulla ei ole tahdonvoimaa. Mitä se sitten on?

Tahdonvoima koostuu eri elementeistä, joista kaksi ensimmäistä ovat:

  • asenne ja
  • itsekuri.

Näistä kahdesta syntyy meille motivaatio, joka on kaiken tahdonvoiman takana. Motivaatio toimii tahdonvoiman moottorina ja kun motivaatio on tarpeeksi kova, kasvattaa se myös asennetta ja itsekuria. 

Kun asennetta ja itsekuria löytyy tulevat seuraavat elementit:

  • tapojen omaksuminen ja
  • ympäristön muokkaus oikeaa toimintaa tukevaksi.

Kun lähdemme tavoittelemaan jotakin, varsinkin uusia toimintatapoja tai asioita, niin on äärimmäisen olennaista omaksua tavat. Tapoja taas et voi omaksua ilman, että muokkaat ympäristösi toimintaasi tukevaksi. 

Tahdotko tosissaan vai tahdotko vain valittaa?

Monesti kuulen kuinka valitetaan, kun jokin asia tai muutos ei onnistu. On se sitten uuden työn löytäminen, painon pudottaminen tai uuden harrastuksen aloittaminen, niin kaiken takana on tahdonvoimasi määrä.

Haluatko löytää uuden työn? Valitatko vain nykyisestäsi, mutta et tee mitään toimenpiteitä uuden löytämiselle?

Pitikö tänään aloittaa vatsa-peppu-muokkaus, mutta sohva tuntuikin mukavalta peppusi alla? 

Haluatko pudottaa painoasi? Minä haluan, mutta huomaan itse valittavan usein asiasta ja tahdonvoimani tehdä asialle tarpeeksi, on hyvin vähäinen, koska motivaationi on hukassa.

Mitään et voi edelleenkään saavuttaa, jos sinulla ei ole motivaatio, josta syntyy tämä tahdonvoimasi.

Minultakaan eivät kilot karise, jos en löydä motivaattoriani, josta syntyy tahdonvoimani ja josta muodostuu taas itsekuri. Itsekuri ja tahdonvoimani taas ei pysy ruokittuna, jos en omaksu uusia tapojani ja muokkaa ympäristöäni oikeaksi tukemaan kilojeni karistamista.

Tahdonvoima on palapeli. Sinulla pitää olla kaikki palaset, jotta voit oikeasti saada asiat tavoitettua!

Tsemppiä viikkoon, otetaan palapelin palaset haltuun!

Rakkaudella,
Veera

Näillä kolmella vinkillä saat boostia uusien asioiden aloittamiseen!

Yleinen

Syksy on parasta aikaa pimeydestään huolimatta! Syksyisin moni meistä aloittaa jotain uutta ja uuden aloittaminen tuo synkkääkin vuodenaikaan piristystä. Keräsin omat hyväksi havaitut vinkkini joita hyödynnän muutosten ja uusien juttujen osalta! Toivottavasti saat näistä tukea omiin uusiin juttuihin!


1. Kartoita mahdollisuuksia

On mielessäsi sitten tiputtaa muutama kilo tai löytää uusi ilo harrastuksen kautta, niin kartoita erilaisia mahdollisuuksia. Tänä digitalisaation aikakautena on monia eri kanavia kartoittaa tietoa ja parasta on tietenkin kysyä asian asiantuntijoilta tai omilta tutuilta eri mahdollisuuksia. Sama pätee opintoja tai uutta työtä miettiessä. Maailma on pullollaan kaikkea tietoa, ota selvää asioista, ne tukevat sinua valintojesi tiellä!

2. Älä junnaa vaan kulje unelmiasi kohti!

Mitään ei tässä maailmassa tuoda sinulle automaattisesti, paitsi laskut postilaatikkoon. Olen tätä sanomaa toistanut niin itselleni, ystävilleni, valmennettaville kuin teille lukijoilleni: ”Jos nykytilanteesi ei palvele sinua nyt tai 6kk päästä, uskalla unelmoida ja tarttua uusiin juttuihin!”.

Edelleen kuulen ihmisten toteavan kuinka haluaisi löytää esimerkiksi uuden työn, mutta kun on tämä asuntolaina, mutta kun näitä töitä ei ole tarjolla, mutta kun sitä ja taas mutta kun tätä. Uudet jutut eivät tule muttailemalla, unelmoi rohkeasti ja tee töitä unelmiesi eteen — älä junnaa paikoillaan voivottelemassa.

Aloita pohdiskelu esimerkiksi rakentamalla mindmap: selkeytä mitä sinä osaat, mitä haluat oppia ja millaisessa ympäristössä haluat toimia. Asioiden kirkastaminen luo selkeyttä ja tukee tavoitettasi. Muista myös ettet ole valmis tai täydellinen paketti, kukaan meistä ei ole!

3. Uskalla tarttua pahimpaankin skenaarioon!

Monesti uudet jutut vaativat hetken mietintää. On se sitten harrastus tai vaikkapa uusi työ, niin ennen tarjoukseen tarttumista tulee pohdittua kaikenlaista. Onko aikaa, onko järkevää, mitä jos sitä ja mitä jos tätä. Itse olen muutosten ja uusien asioiden kohdalla miettinyt näitä kysymyksiä myös. Listannut jopa fyysisesti paperille ylös plussat ja miinukset sekä miettinyt pahimman skenaarion mielessäni ja kysynyt: voinko elää sen asian kanssa vai en? Uskon, että kun kysyt tuota itseltäsi niin tiedät paremmin miten toimia.

Vaikka asiat joskus menisivätkin hieman pyllylleen, niin jokaisesta kaatumisesta oppii. Ne kasvattavat vain vahvemman takamuksen ja antavat hyvää kokemusta. Mieti kaatumiset positiivisesti: sait nähdä kolikon kääntöpuolen mitä kaikki eivät valitettavasti tule aina näkemään! Vuosien varrella olen huomannut, että kaikki huonot kokemukset tai ikävät asiat ovat olleet onnenpotkujani. Suurin haaste löytyy sinusta itsestäsi, kuinka asennoidut ikäviin juttuihin tai kaatumisiin. Jotkut meistä kaatuvat useammin kuin toiset, mutta ne jotka kaatuvat useammin, nousevatkin ylös useammin että nopeammin. Älä siis pelkää epäonnistumisia!

 

Työelämän kesäkunto 2017: näillä työelämän dieteillä et ainakaan pääse tavoitteeseesi!

Yleinen

Onko tavoitteenasi löytää unelmaduuni tai tehdä nykyisen työn kanssa korjausliikkeitä vai onko kenties haaveissa kesäkunto 2017? Alkuvuosi on mitä otollisinta aikaa siihen. Niin ne kuntosalin pitäjät kuin me rekrytoijatkin puhkumme intoa siitä, että asiakkaita virtaa ovista sisään. Kuitenkin jottei villitys jäisi vain tammikuulle, niin on tärkeää löytää balanssi tekemiseen. On se sitten se uusi minä-ajatus tai kohti unelmaduunia-tavoite.

HOKKUSPOKKUS-KONSTIT

Olet varmasti joskus halunnut, että asiat vaan tapahtuisivat sormia napauttamalla. Voisit istua rauhassa ja ne vaan muuttuisivat. Oikotietä onneen ei kyllä ole, vaikka kaikenlaiset hokkuspokkus-konstit sinulle tarjottaisiin. Voit ehkä saada sillä kuuluisalla kaalisoppakuurilla sen pari kiloa pois, mutta kyllä ne seuraavalla viikolla iskee takaisin.

Sama pätee työelämässäkin. Jos nykyinen tilanne ei palvele, niin siitä pääsee kyllä pois, mutta kannattaa tarkoin miettiä minne tähtää seuraavaksi. Hetkelliset virheratkaisut voivat olla erityisesti mielellemme vaarallisia ja niistä toiseen hyppiminen ei ole pitkäkestoista. Varsinkin motivaatiosi saattaa laskea kuin lehmän häntä konsanaan.

JOJOTTAAKO?

Kaikki meistä on varmasti jossain kohtaa elämää kärsinyt jonkinlaisesta jojoilusta. Se on pidemmän päälle aika raskasta, epäterveellistä ja ei vie oikein mihinkään suuntaan loppuviimein. Työelämässä jojoilua saattaa myös näkyä. Se voi olla esim. oman työnkuvan edestakainen muuttuminen tai prosessin/toimintatavan kanssa venklaaminen. 

Jojoilun saa loppumaan, kun päättää tähdätä balanssiin. Kaikkea ei tarvitse ehkä kerralla muuttaa, vaan asioihin voi hakea palapalalta muutosta. On se sitten työelämässä esimerkiksi työn suorituksen parantaminen, tehtävien priorisointi tai uuden työn löytäminen, niin on tärkeää tehdä oma game plan!

Muistan, kun joskus aloitin laihduttamaan. Ruokailutottumukset muuttuivat totaalisesti ja yhtäkkiä päätin harrastaa liikuntaa melkeinpä sen 7pv/viikossa. Tätä intoa kesti 5kk, kunnes olin niin loppu, että heitin hanskat tiskiin. Painoa kyllä tippui, mutta olin saanut kroppani jo sellaiseen hälytystilaan ettei auttanut muu kuin lepo. Siitä viisastuneena päätin muuttaa hiljalleen elämäntapani. Ensiksi totuttelin juomaan vesilasin herättyäni, jonka jälkeen tuli aamupalan syöminen. Sen jälkeen päätin ottaa liikuntaa 3h/viikossa. Pienin askelein puhdistin ruokavaliota ja lisäsin liikuntamääriä. Tähän meni noin vuosi aikaa, mutta siinä ajassa löysin balanssin sekä loin itselleni puhtaasta ja terveellisestä ruoasta koostuvat ruokailutottumukset ja liikunnan ilon. Edelleen muistan nämä tottumukset, vaikka viimeisen vuoden aikana kiloja on tullut roimasti takaisin ja olen selkeästi rikkonut tottumuksiani väärillä tavoilla. Nyt kuitenkin olen jälleen back on track ja nämä aiemmin opitut terveelliset elämäntavat ovat kirkkaana mukana arjessani. 

VÄHÄHIILARISET-DIETIT

VHH eli vähähiilarinen on sellainen pirulainen, joka alkuun tekee olomme virkeäksi ja voi saada aikaan tuloksia, mutta hyvin usein tämän kanssa mennään kunnolla metikköön. Minimoidaan sitten hiilarit ruokavaliosta tai kiristetään vaikkapa budjettia niin paljon töissä ettei hommasta tule mitään. Sitten sen yhden kerran, kun haistatat pitkät dietillesi ja vedät hiilariöverit, niin jo on mahtava pöhötys. Henkinen krapula on taattu! Tällaisen kohdalla on tärkeää pitää huolta, että osaat ruokkia mieltäsi ja mielekkyyttä oikeilla ravintoaineilla. Liian tiukalle vedetty dietti VHH:n parissa voi lisätä huonoa stressiä, uuvuttaa ja jopa pahimmassa tapauksessa tehdä haittaa kokonaisvaltaisesti terveydellemme. Tämä dietti tuli vedettyä itse loppuvuodesta ja ainoa tapa saada apua, oli käydä juttelemassa sen ammattilaisen kanssa. Tässä tärkeintä on kohtuus ja monipuolisuus, ei langan kiristäminen, koska muuten se katkeaa ja kovaa.

Älä pyri siis mihinkään poppaskonsteihin: etsi tahdonvoimasi ja mieti motiivisia sekä motivaatiotasi.

Vinkki uudelle vuodelle: Hakkaa unelmat päreiksi, niin kuljet paremmin niitä kohti!

Yleinen

Vuodenvaihde on ehkä klassisinta kulta-aikaa muutokselle, lupauksille, tavoitteiden asettamiselle ja uusille aluille että mahdollisuuksille. Siinä vain on jotain maagista. 

Itse olen juurikin niitä ihmisiä, joka odottaa enemmän uutta vuotta kuin joulua. Jotenkin uusi vuosi antaa mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Vuoden ensimmäisten päivien aikana olen yleensä kirjoittanut asioita viime vuodesta ylös, käyden läpi niin hyvät kuin huonotkin skenaariot että kokemukset. 

light-person-woman-fireMINÄ 5-VUOTTA SITTEN VS. MINÄ NYT

Jos olet lukenut blogiani alusta saakka, olet varmasti aistinut millainen kirjoittaja täällä on. Rakastan unelmoida ja minulla on aika korkeitakin tavoitteita elämälle, erityisesti uraani kohtaan. Kuitenkin kuljen jalat maassa, vaikka pää satunnaisesti pilvissä leijaileekin. Koen olevani unelmoiva realisti, jolla on vahva optimistin asenne. Uskon 110 % siihen, että ne unelmat ja tavoitteet joita minulla on, ovat täysin toteuttavissani. Ei ehkä nyt ensi vuoden puolella, mutta pitkässä tähtäimessä erittäin saavutettavissa. Vaikka tänä vuonna olen aistinut tai kokenut epäilyä itseäni kohtaan, siintää nämä tavoitteet kirkkaana mielessäni. Koskaan en ole lopettanut niiden tavoittelemista!

Jos menisin nyt yli 5-vuotta ajassa taaksepäin, niin näkisin siellä nuoren naisen, jolla oli suuri unelma, mutta samalla epävarmuus mitä elämä toisi tullessaan. Hän kuitenkin tiedosti omat vahvuutensa ja hänellä oli tietty palava intohimo unelmaansa kohtaan. Hän vain odotti palapelin ensimäisen palan löytymistä, ensimmäistä mahdollisuutta. Tuo mahdollisuus tuli kuitenkin sattuman kaupalla ja yhtäkkiä hänen eteensä: mahdollisuus, ja samalla iso riski, johon oli vain tartuttava, koska mielessä siinsi se suurempi tavoite. Kun muut ajattelivat hänen olevan hullu ottaessaan isojakin riskejä, hän todisti heille, että riskinototkin kannattavat, meni se nappiin tai ei, niistä aina oppi ja ne jollakin tapaa veivät eteenpäin. Kun muut epäilivät tai yrittivät polkea häntä alas, hän nousi heidän yläpuolelleen ja kulki rohkeasti kohti unelmiaan.

Olen satunnaisesti kuullut jonkun kadehtivan miten olen näin nuorena saavuttanut joitakin asioita. Se särähtää aina korvaani, koska olen tehnyt todella paljon töitä niiden asioiden eteen. Matkani varrella olen kokenut ehkä normaalia enemmän esteitä, pettymyksiä ja kantapään kautta opittuja hetkiä. Kuitenkin kaikki ne koetut ylä-ja alamäet ovat tuoneet minut tähän. Takaraivossa kolkuttava unelmani on aina ollut mielessäni vastoinkäymisistä huolimatta. Nämä kokemukset ovat mahdollistaneet upeita mahdollisuuksia yhden isoimman unelmani parissa, jota lähden nyt laajentamaan seuraavien vuosien aikana. Se mitä ensi vuosi tuo tullessaan, on jännittävä. Tiedän, että sinä arvoisa lukijani olet ensimmäisten joukossa kuulemassa muutosten tuulistani.

UNELMA PÄREIKSI

Tavoitteen  tai sen unelman asetannan tärkein vaihe on siis sen purkaminen. Vaikka kuinka suuri tavoitteesi onkin, kannattaa se purkaa palasiksi. Palaset ja välietapit motivoivat.

Itse näen oman yhden unelmani isona salkkuna, ennen kuin saan sen salkun niin pitää sinne sisälle saada tiettyjä asioita. Jos kuljet tällä hetkellä tyhjä salkku kädessä, niin älä ihmettele jos junnaat paikoillasi. Salkun rakentaminen lähtee niistä pienistä osista. Esimerkiksi, jos kuvitellaan tavoitteeksesi vaikka yli 10kg painon pudotus, niin et sinä yhdessä yössä sitä laihdu. Jos teet sen kunnolla voi se viedä sinulta 10-20-viikkoa. Tärkeintä on pitää se iso pääpotti mielessä, mutta aloittaa kuitenkin sieltä rappusten alkupäästä matka kuin matka.

Pura siis tavoite päreiksi, kun näet ne monet osat edessäsi, näet valtavan kokonaisuuden. Älä lannistu, vaan mieti millainen jättipotti se sitten loppujen lopulta on, kun pääset tavoitteeseen! Vinkki: tee vaikka paperilaput eri tavoitteiden osista, hanki tyhjä iso lasipurkki ja kun olet saanut yhden asian suoritettua, laita lappu purkkiin. Näen näät etenemisesi! 

LUPAA MINULLE

Lupaa minulle, mutta erityisesti itsellesi, että kirkastat jonkin todella tärkeän tavoitteen itsellesi ennen vuoden vaihdetta. Tämän jälkeen mieti mitä tämä kulunut vuosi toi eteesi ja miten voit tämän vuoden oppeja hyödyntää tämän tavoitteesi osalta.

Sen jälkeen mieti mitä asioita matkasi varrella on, jotta pääset tavoitteeseen. Mitä asioita sinun pitäisi kenties opetella oma-aloitteisesti, mihin asioihin voit vaikuttaa suoraan ja mitkä ovat riippuvaisia jostakin toisesta. Mihin asioihin voisit samantein paneutua alkuvuodesta ja onko kenties verkostossasi / lähipiirissä joku, joka voisi auttaa sinua asian osalta. Mieti mieti ja mieti. Hakkaa tavoite vaikka niille paperilapuille osiksi, kuvittele se palapeliksi. 

Ennen kaikkea, kun sinulla on visio selvä, luo kuuluisa missio: LUOTA ITSEESI ja pidä tavoite kirkkaana mielessä. Vaikka matkan varrella tulisi esteitä ja takapakkeja, älä koskaan unohda tavoitettasi.

Riskit, ovatko ne uhkia vai mahdollisuuksia unelmien toteuttamisessa?

Yleinen

Ne kaikki riskit joita olen elämäni aikana ottanut, hyvät ja perseelleen menneet, ovat olleet kaikki opettavaisia ja tärkeitä. Ilman niitä en olisi tässä tällaisena mitä olen nyt. En kirjottaisi tätä blogia tai saati toimisin ura-ja mentaalivalmentajana. Ilman sitä määrätietoista asennettani, jonka taustalla elävät suuret unelmani, en uskaltaisi ottaa riskejä.

Ovat riskit sitten arjen pieniä ottoja tai suuria elämänmuutoksia, uskon sen kannattavuuteen. Riskit, jotka ovat tuoneet elämääni jotain niin paljon suurempaa mitä en alussa uskonut, ovat olleet ikimuistoisia. Tästä viimeisimpänä minua muistuttaa heittäytyminen tähän parisuhteeseen, jossa olen uskaltanut viimein antaa jonkun rakastaa minua ehdoitta ja olen uskaltanut viimeinkin antaa itseni rakastua. Riski, joka muutti elämäni täysin ja nyt saan jakaa nämä hetket ihmisen kanssa, joka tukee unelmiani ja seisoo rinnallani.

Riskit taas, jotka eivät tuottaneet odotettua tulosta, ovat olleet niitä jotka ovat saaneet minulta vedettyä maton alta, jalat alta, mielen alta. Ne ovat olleet niitä, jotka ovat riistäneet minulta hetkellisesti järjen ja tunteet, mutta ovat kuitenkin loppujen lopulta vahvistanut minua. Tehnyt minusta taistelijan, rohkean kamppailijan, joka ei luovuta. Ilman niitä riskinottoja en näkisi näin selvästi kolikon eri kääntöpuolia. Ne ovat olleet riskejä, joista olen ylpeä. 

Aavistan jälleen olevani tietyssä elämänvaiheessa, joka kysyy minulta riskinottoa. Äidin kanssa kun keskustelin mahdollisista muuttuvista asioista syntyi hänellä huoli ja hän sanoi, että mieti tarkkaan. Siskoni taas luotti siihen, että mitä ikinä riskinotto tuokaan, niin minä kestän sen.  Päätös syntyy tunteen, vaiston ja järjen avulla, kun sen hetki tulee. Ja mikä tärkeintä, se päätös pitää syntyä sinun tunteen, vaiston ja järjen avulla.

Ole siis rohkea, erityisesti unelmat vaativat välillä suuria riskinottoja. Älä pelkää niitä. Mieti ennen päätöstä kolikon molemmat puolet:

1. Pystynkö elämään sen kaiken hyvän ja posiitivisesti yllättävien asioiden kanssa, joita riski voi tuoda?

2. Pystynkö elämään ja kestämään sen mahdollisen paskan mitä riski voi tuoda eteeni?

Kysy nämä kaksi asiaa, tunnustele ja älä ota riskejä liian sokeasti. Älä kuitenkaan jää liikaa miettimään, koska tiedät sisimmässäsi mitä pitää elämän heittämille riskinotoille ja mahdollisuuksille tehdä. 

Ole unelmiesi ääni ja valtias. Älä anna muiden mielipiteiden liikaa vaikuttaa. Ne voivat olla huolestuneita, pelokkaita ja kateellisiakin ääniä. Niille älä anna liikaa tilaa, mutta pidä kuitenkin mielessäsi aina kolikon kääntöpuolet. Silloin tiedät mitä mahdollisesti vastassasi on!

Alkuhuuman jälkeinen motivaatiopula

motivointi, Yleinen

Puhun nyt asiasta, joka on ollut mielessäni kauan. Asiasta, joka on tullut ilmi myös teidän lukijoidenkin kautta. Tämä on selvästi aihealue mitä moni teistä pyörittelee tälläkin hetkellä mielensä sopukoissa.

Tiedättekö sen tunteen, kun jostain sinulle tärkeästä asiasta tulee taakka. Se voi olla ihmissuhde, työpaikka tai harrastus. Taakka on ehkä väärä sana, tarkemmin sanottuna intohimo muuttuu selviytymisen lähteeksi ja se on ainoastaan suoriutumista sekä selviytymistä.

pexels-photo-14303-large

Upea alkuhuuma

Olen erityisesti huomannut kuinka pari-ystävyys-ja työsuhde muistuttavat toisiaan. Aluksi on se jännitys, joka muuttuu kiinnostukseksi, siitä seuraa motivaatio ja intohimo, joita kuljettaa tietyn aikaa upea alkuhuuma. Tuo alkuhuuma on se kaikista upein vaihe, on visioita ja strategioita, suuria suunnitelmia ja odotuksia. Alkuhuuman hiipuessa tulee se todellinen arki ja kulttuuri esiin. Se voi olla erittäin rutiininomaista ja suorittamista pitkän aikaa. Arjessa on tärkeä löytää myös aikaa intohimolle ja saada motivaatio kohdilleen. Ne vaativat tiivistä ja avointa yhteistyötä, kunnioitusta ja arvostusta toinen toisiamme kohtaan.

Arjen saapuessa usein ei jakseta yrittää, haetaan syytä toisesta ja luovutetaan. Tämän vuoksi on tärkeää olla tekemättä liian suuria elämänmuutoksia alkuhuuman aikana. Yksi tuttu ja arvostettu lääkäri sekä psykologiystäväni kertoi, että alkuhuuma kestää kaksi vuotta. Vasta kolmantena vuotena on hyvä alkaa miettimään isoja muutoksia ja peliliikkeitä, varsinkin parisuhteessa. Työelämässä tämä on varsinkin nykypäivänä hankalaa, koska työsuhteet ovat kestoltaan lyhyempiä ja työntekijät liikkuvat uusiin tehtäviin lähes tulkoon kahden vuoden sisään.

Johtamisen kaunis kuvitelma

Motivaation hiipuminen suurimmaksi osaksi johtuu johtamisesta tai sen puutteesta. Johtaminenkin on väärä muoto luoda motivaatiota. Meitä voidaan johtaa tietyllä tapaa, mutta jotta saadaan motivoituneita ihmisiä, niin meitä täytyy valmentaa, tukea ja kannustaa. Tämä on selkeästi puutostila yrityskulttuureissa. Erityisesti johto/esimiestasolla olevat henkilöt näkevät itsensä valmentajan roolissa, mutta todellisuudessa eli arjessa tämä ei toteudu oikeanlaisesti. Se on vain kaunis kuvitelma, jota nämä henkilöt ajattelevat tekevänsä.

Olen itse niin valmentajana kuin työntekijänä kohdannut paljon sitä, miten motivaatio saadaan sammutetuksi. Erityisesti viime aikoina valmennettavakseni on tullut henkilöitä, jotka ovat menettäneet sen innon ja motivaationsa jotain tärkeää asiaa kohtaan. He ovat kertoneet kuinka tämä vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. He ovat epävarmoja ja arki on puhdasta suorittamista tai enemmänkin selviytymistä.

love-heart-hand-romantic-largeMotivoitunut arki

Hiipuu se motivaatio sitten vaikka siinä pari-ystävyys-tai työsuhteessa, niin tällöin on aina paikka kehityskeskustelulle, jossa etsitään niitä juurisyitä ja tehdään mahdollisia tulevia toimenpiteitä tai suoraan päätöksiä.

Oletko aidosti mukana ja motivoitunut?

 

Oravanpyörästä pois kesän jälkeen

Yleinen

Kesälomakauden loppu alkaa jo häämöttämään ja itsekin palaan takasin työn pariin huomenna. Kesä on aina meille aikaa, kun pitäisi tehdä kaikenlaista kivaa, nähdä ystäviä ja sukulaisia, matkustella ja ottaa rennosti.

Kirjoitinkin aiemmin miten saada ladattua akut lomalla syksyä varten, mutta nyt kun lomani on lopuillaan mietin itse, miten hyvin siinä onnistuin. Mieleni sanoo sen menneen aivan penkin alle. Koen ehkä asettaneeni liian suuret odotukset lomalleni ja tuntui, että lomani oli puhdasta suorittamista. Levättyä kyllä tuli fyysisesti, mutta koko loman ajan tuntui ettei mieli päässyt lepäämään. Minua vaivasi jokin.

Olen nyt miettinyt tämän neljän viikon aikana mikä se jokin on ollut ja en edelleenkään oikein tiedä sitä täysin varmasti. Tuntuu vaan siltä, että jokin asia tämän hetkisessä elämäntilanteessani vaatii korjausta ja uusiutumista. Tuntuu, että suoritan tällä hetkellä todella paljon arkeani ja olen oravanpyörässä. Sen mitä lomallani oivalsin, niin en jää tähän oravanpyörään makaamaan vaan hoidan asian kuntoon. 

pexels-photo-48681-large

Miten sitten oravanpyörästä päästään irti?

Ensimmäisenä on tiedostettava sen juurisyy, mikä sen aiheuttaa. Tämän jälkeen on hyvä miettiä millä keinoilla muutetaan suuntaa tai luodaan uusia polkuja. Itse koen oman asiani suhteen, etten pysty aivan täysin siihen vaikuttamaan, mutta kuitenkin tekemään sille paljonkin omatoimisella asenteellani. 

Oravanpyörästä pääsee aina irti, kun tahtotila ja mieli ovat hyvissä asemissa. Kuitenkaan muutokset  eivät tapahdu tämänkään kohdalla aivan yhdessä yössä, mutta on hyvä varautua siihenkin, että asiat saattavat muuttua vauhdilla ja tällöin täytyy pitää erityisesti mieli kunnossa, jottei sokeudu vauhdin mukana.

pexels-photo-66758.jpegSyksy on uusiutumiskenttä

Loman jälkeinen elämä alkaa muutenkin ihmisillä uusiutumisena. Parisuhde on voinut päättyä, opiskelut on takana ja uusi työ alkamassa tai nykyinen työtehtävä ei vaan enää innosta. Omakohtaisesti rakastan syksystä itse uusiutua, on se sitten ollut pelkkähiustyylin vaihdos. Tänä syksynä uudistaudun jälleen ja tavoitteenani on parantaa fyysisestä ja henkistä hyvinvointiani, joista erityisesti fyysinen puoli on jäänyt viimeisen vuoden aikana vähemmälle kovan stressin vuoksi.

Muista, että uusiudut sitten opintojen, parisuhteen, työpaikan tai paikkakuntavaihdoksen myötä,  niin mielen ja tahtotilan on oltava kunnossa. Usko oman itsesi potentiaaliin, äläkä vähättele sitä ollenkaan. Ole rohkea ja avoin uusiutumiselle sekä sen tuomille asioille!

 

Onko sulla munaa rikkoa kuplasi?

motivointi, pelko, Yleinen

22527-Walt-Disney-Quote-If-you-can-dream-it-you-can-do-itMieti yhtä asiaa jota tavoittelet tällä hetkellä. 

Kysy seuraavaksi itseltäsi kuinka hyvin toimintatapasi kuljettavat sinua kohti tuota tavoitetta?

Jos ajattelet etteivät ne kuljeta ollenkaan vaan olet jumissa, niin seuraavaksi mieti miksi tavoittelet juurikin sitä? 

Monesti tavoitteet sekoitetaan haaveisiin. Haaveilemme lottovoitosta, paremmasta työstä, hienommasta asunnosta tai autosta, Michael Korsin punakultaisesta timanttikellosta, koirasta, lapsista, kumppanista.

Kysyttäessäni vaikkapa valmennuksissani henkilöltä tavoitteista, niin päällimmäisiä asioita ovat työ, perhe, terveys ja ne klassiset materialistiset asiat. On upeaa, että tavoittelemme asioita, mutta itse tavoite on erotettava myös haaveista. Miksi? Jos vain haaveilemme asioista, niin tällöin emme tavoittele niitä tarpeeksi. Tämä on sitä kuuluisaa paikallaan junnaamista. Elämme haavekuplassa, mutta emme ole tarpeeksi rohkeita poksauttamaan sitä kuplaa, jolloin haaveesta syntyy tavoite.

Olen itse elänyt haavekuplassa luultavammin yli 10-vuotta. Haaveilin asioista ja jos minulta kysyttiin miksen tavoittele niitä, niin kerroin ettei minusta ole siihen. Eikö kuulostaakin jotenkin turhauttavalta haaveelta? Nyt kun mietin vaikkapa 10-vuoden takaisia haaveitani, niin olen niistä toteuttanut kirkkaasti 5 minulle tärkeää asiaa. Miten? Ajattelumallin ja mielen valmentamisen avulla.

Jotta juuri sinäkin saat sen haavekuplan poksautettua ja heitettyä tavoitteen harteillesi, niin on aika alkaa valmentamaan mieltä. Itse tykkään suorastaan manipuloida omaa mieltäni. Nykyään jos mietin jotain unelmaani, josta olen tehnyt tavoitteeni, niin ajattelen että minähän pystyn siihen. Ympäri kyliä höpistään kuinka tärkeää on se positiivinen ajattelumalli, mutta karumpi fakta on se ettei positiivinen ajattelumalli paljoakaan auta, jos toimintatapamme on juurikin käänteinen. Tässä kohtaa on hyvä kysyä mikä on motiivisi tähän tavoitteeseen? Motiivi on juurikin se tuli perseemme alla, joka liikuttaa meitä tavoitetta kohti. Se on sen koko homman ydin! Ilman sitä on vaikea saada toimintatapamme tavoitteellisiksi. Olet varmasti joskus kuullut Maslown tarvehierarkiasta? Suosittelen tutustumaan siihen ihan vaikka iltasadun pohjalta!

Paras esimerkki tähän on vaikkapa laihduttaminen. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, että haluat pudottaa painostasi 10kg ja näet sielusi silmin kuinka mahdut siihen kaupan ikkunassa roikkuvaan mekkoon, mutta pari kokoa pienempänä, ilman niitä rönsyileviä jenkkakahvoja tai siivekkäitä alleja.  No niin, nyt sitten aletaan toimimaan tavoitteen mukaan ja alku lähteekin hienosti, motiivi ja motivaatio on takataskussa sekä kirkkaasti mielessä, mutta kappas kesä alkanut ja terassit sekä jäätelökioskit ympärillä ja festareitakin tiedossa.. Tervetuloa houkutusten miinakenttään!

Tavoite kuin tavoite, miinakenttä on aina tavoitteen ympärillä, pitämässä huolen, ettei matka ole ruusuinen! Oletko tietoinen, että miinakentästä voi poimia ne miinat pois ja tehdä siitäkin kentästä tavoitteeseen sopiva? Sinun käsissäsi se tavoite makaa, joten mikset kulkisi kohti sitä? Matka on aina vaikea, mutta tavoitteeseen pääseminen on sen kaiken arvoista! Been there and done that. Eli:

  • Tavoitteet vaativat uhrauksia ja uusien asioiden/tapojen opettelua
  • Menneisyydessä ei kannata roikkua
  • Positiivinen ajattelumalli on vaikea, mutta mieltämme manipuloimalla se tekee ihmeitä
  • Toimintatapojen on kuljettava tiivisti ajattelumallin ja tavoitteen kanssa
  • Kukaan ei kuljeta sinua sinne tavoitteeseen, ainoastaan antaa tukea ja kannustaa!

Kuinka sinä siis ajattelet omasta suorituskyvystäsi?

Kysy tässä kohtaa uudelleen itseltäsi KUINKA HYVIN TOIMINTATAPASI KULJETTAVAT SINUA KOHTI TAVOITETTASI?

Tärkein asia on juurikin motiivi, joka saa sinut toimimaan tavoitetta kohti. Jos motiivi ei ole kunnossa, niin tällöin ei ole motivaatiota mennä tavoitepolkua. Erotatko itse motiivisi ja motivaatiosi toisistaan? Ovatko ne yhdessä vai kulkevatko ne aivan omia teitään?

_________________________________________________________________

Haluatko valmennettavakseni?

Kesälle on vielä pari paikkaa vapaana ja syksylle otan max.5 asiakasta lisää. Valmennukset räätälöidään juuri sinun tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Valmennus voi koskea esimerkiksi työelämää, arjen haasteita tai elämänhallintaa. Ota rohkeasti yhteys ja katso tarjolla olevat valmennuspaketit http://www.savetime.fi/valmennus! Ensi viikolla tulossa osio sivuille, josta voi lukea valmennettavieni kokemuksia ❤

 

 

Pelottavan mukavaa

Yleinen

Pelkoa on monenlaista ja monesti menneisyyden pelkojen annetaan vaikuttaa nykyhetkeen sekä tulevaisuuteen. Pelko itsessään on erikoinen tunne ja se voi näkyä ihmisessä erilailla. Jotkut voivat olla todella epävarmoja, ujoja tai jopa vihamielisiä. Pelko monesti piilotetaan ulkopuolisilta, koska se koetaan heikkoutena. Mitä jos emme pelkäisi enää pelkojamme? Viime vuonna käsittelin vahvasti omia pelkojani, jotka liittyivät tavoitteisiini niin työssä kuin vapaalla. Tartuin pelkojani sarvista kiinni ja toin ne jopa esille henkilöille, joille niistä en olisi voinut kuvitellakaan kertovani.  Tuodessani ne esille, en kuullut kertaakaan olevani pelkuri. Se oli itseasiassa yksi peloistani, myöntää pelkoni ja mitä tapahtui: Sain tukea ja kannustusta kohdata ne.

Yksi vahvasti näkynyt pelkotila on ollut onnistumisen pelko.

Kohtaan työssäni työnhakijoita eri aloilta niin haastatteluissa kuin tapahtumissakin. Siinä lyhyessä ajassa he ovat uskaltautuneet jopa avautumaan ulkopuoliselle henkilölle henkilökohtaisemmistakin asioista: pääosin työttömyyden tunteistaan ja työnhaun tuomista paineista.. Joissakin hakijoissa on esiintynyt erilaisia pelkotiloja työnhaun suhteen. Ne ovat voineet olla ulkonäköpaineita, ikäpaineita, koulutuspaineita tai jopa puolisoon liittyviä paineita.  Yksi vahvasti näkynyt pelkotila on ollut onnistumisen pelko.

Mietin omakohtaisen kokemuksen myötä, miksi pelkäämme onnistua. Itselläni huomasin tuon pelon tulevan itse pelkotilan mukavuudesta. Kuulostaa varmaan hullulta, kuka pitää pelkoa mukavana? No ilmeisesti itse pidin useammat vuodet, koska en uskaltanut kohdata sitä. Tässä voi ottaa erään esimerkin järkeistämään: Meillä jokaisella on varmasti joku henkilö ollut elämässä, joka on polkenut alaspäin tai ollut muuten niin vahva persoona ettei hänelle ole uskaltanut sanoa suoraan. Tuo henkilö on verrattaessa pelkoon: se on niin vahva ettet uskalla sanoa päin naamaa asioita, vaan tyydyt valittamaan niistä pääsi sisällä tai muille henkilöille. Tämä henkilö/pelko saa sinusta otteen ja ohjailee sinua syvemmälle negatiivisuutta.

 Mieti mistä pelkosi tulevat, mitkä asiat ovat kuuluisat juurisyyt pelollesi?

Keinoja pelon käsittelemiseen löytyy monia ja jokainen käsittelee ne omalla tavallaan. Tässä on omakohtainen harjoitusmenetelmäni, joka on auttanut omien pelkotilojeni kanssa. Jaan sen ja muistutan, että joillekin voi toimia toisenlainen menetelmä.

Pohdi ja kirjoita seuraavat asiat itsellesi ylös:

1. Pelkosi

2. Mihin asioihin pelkosi vaikuttavat

3. Mitkä ovat tavoitteesi

Voit tehdä vaikka klassisen mindmapin, pääasia että saat kirjoitettua pelkosi ylös. Tämän jälkeen pureskele nuo osat rauhassa. Mieti mistä pelkosi tulevat, mitkä asiat ovat kuuluisat juurisyyt pelollesi? Me kaikki olemme joskus epäonnistuneet tai kunnolla jopa munanneet. Älä paheksu sitä. Niinhän sitä sanotaan ettei menestys ole suora polku huipulle, vaan mieletön sekamelska. Sitä se kyllä on! Pitää käydä syvällä montussa ja välillä ottaa peruutusaskelia. Tärkeintä on se oma asenne: päättäväisyys nousta takaisin jaloilleen ja yrittää.

Pelko on se tila, josta voi tulla jopa oma mukavuusalue pahimmassa tapauksessa.

Seuraavaksi pohdi mihin kaikkeen nämä pelkosi vaikuttavat ja mitä ne estävät sinua tekemästä.  Pelko on se tila, josta voi tulla jopa oma mukavuusalue pahimmassa tapauksessa. Omakohtaisen kokemukseni vuoksi suosittelen ettei sinne jäädä märehtimään! Hankaloitat ainoastaan asioita, erityisesti omia voimavarojasi.  Kun olet miettinyt mihin pelkosi vaikuttavat, niin tässä kohtaa sinun pitäisi kokea ainakin yksi iso ”Ahaa”-hetki, joka auttaa valaisemaan asioita. Pelkojen kohtaaminen ei käy kuitenkaan yhdessä yössä. Ole siis armollinen itsellesi, tämä voi olla pitkä prosessi. Suosittelenkin että keskustelet peloistasi lähipiirissäsi tai ammattivalmentajan kanssa, mitä ikinä pelkosi ovatkaan – apua on saatavilla.

Kun itse astuin tietyistä peloistani irti, alkoi urakehitykseni menemään tiettyyn suuntaan.

Viimeisimpänä mieti tavoitteesi: mitä haluat elämältäsi. Niiden ei tarvitse olla liian tarkkoja, koska asiat muokkautuvat ja etenevät tavoitteitasi kohti, kun pääset peloistasi irti. Esimerkiksi itselläni oli tavoitteena uraa kohtaan tehdä töitä ihmisten parissa, auttaen ja valmentaen heitä. Kun itse astuin tietyistä peloistani irti, alkoi urakehitykseni menemään haluttuun suuntaan. Olen tuon pelkokaapista ulos astumisen jälkeen suorittanut 3 minulle tärkeää tavoitetta uralla. Pääpotti näkyy edessäni, mutta en edelleenkään tiedä mikä se tarkalleen on. Ei ole siis negatiivinen asia, jos et tarkalleen tiedä mitä sinä haluat. Pääpiirteet auttavat sinua tiedostamaan ja muista, että joskus tavoitteet/suunnitelmat muuttuvat kehityksen tiellä.

Halusin tuoda tämän pelkoasian esille, sillä viikonloppuna aloitan yhden urahaaveeni parissa koulutuksen. Tuohon koulutukseen en olisi pystynyt menemään, jos en olisi pelkojani kohdannut ja käsittellyt niitä. Koulutukseen pääseminen on siis osittain keskisormen näyttämistä vanhoille peloilleni, hahaa 5-0 – minä voitin!

Haluankin tässä kohtaa rohkaista teitä, jotka elävät pelossa tai antavat pelon hallita liikaa elämää sekä tavoitteita. Erityisesti rohkaisen työnhakijoita ja niitä, jotka painivat oman työnsä kanssa, niin miettimään nuo kolme mainitsemaani asiaa. Kohti pelkomonstereita ja niiden yli, eikö vaan? 🙂

T. Pelkojensa voittanut